Iloa ja Terveyttä sinulle vuoteen 2021!

Kulunut vuosi 2020 on ollut MediMatcherille sen ensimmäinen. 

Kulunut vuosi 2020 on ollut MediMatcherille sen ensimmäinen. Haluankin lähettää super kiitokset kaikille asiakkaillemme sekä työkavereilleni sen mahdollistamisesta! Lähdin tammikuussa mukaan MediMatcherin tiimiin, koska innostuin niin valtavasti sen potentiaalista ja innovatiivisuudesta. Tämä innostus ei ole päässyt laantumaan kuluneen vuoden aikana, pelkästään lisääntynyt!

MediMatcherin idea on ihan upea – se auttaa löytämään työntekijöitä ilman kalliita rekrytointikustannuksia sekä työnhakijoita löytämään itselleen juuri sen oikean työpaikan. Tätä ajatusta olemme rakentaneet vuoden aikana ja meillä onkin tällä hetkellä yli 600 tunnuksen luonutta käyttäjää ja 70 rekisteröitynyttä toimipistettä palvelussamme!

Toki vaikeuksiakin on tullut vastaan: Näin ison internetpalvelun luominen tyhjästä ei ole niin helppoa, kun voisi ajatella. Meillä on onneksi ollut loistava ja todella osaava tiimi taustalla, jonka avulla selviämme haasteista ja koko ajan kehitymme eteenpäin.

Eniten haluan kuitenkin kiittää kaikkia asiakkaita ja tunnuksen luoneita käyttäjiä. Teitä varten MediMatcher on perustettu ja haluamme palvella teitä parhaalla mahdollisella tavalla, jotta työnhaku helpottuisi ja vihdoin uudistuisi.

Koko ajan pystymme tarjoamaan asiakkaillemme enemmän palveluja ja toteuttamaan asiakkaiden toiveita paremmin.

Ensi vuoden alusta teemme taas harppauksen kehityksessä ja parannamme huomattavasti nettisivujemme käyttäjäkokemusta. Tavoitteenamme vuodelle 2021 on saada palveluun paljon lisää tyytyväisiä käyttäjiä, auttaa työnantajia löytämään ne heille oikeat työntekijät sekä vielä enemmän lisätä sosiaalisen median hyötyjä osaksi MediMatcherin palveluja. Kannattaa siis pysyä mukana!

Iloista tulevaa vuotta toivottaen,

Riikka MediMatcherista

Sinua voisivat kiinnostaa myös nämä julkaisut:

Miten minusta tuli lääkäri ja yrittäjä

Miksi haluamme, että kaikki käyttäjät rekisteröityvät MediMatcheriin?

Perinteinen rekrytointi vie rahat ja järjen

 

MediMatcher on terveysalan ammattilaisten suunnittelema helppokäyttöinen hakusovellus, joka mahdollistaa työpaikkojen ja toimipisteiden hakemisen ammattitaitosi ja työtoiveidesi mukaan. MediMatcherin avulla työnhakijat ja työnantajat pystyvät selaamaan toistensa profiileja anonyymisti sekä ottaa suoraan yhteyttä toisiinsa kiinnostuksen herättyä.
Lue, kuinka luoda profiili työnantajana tai työnhakijana ja aloita MediMatcherointi jo tänään!