MediMatcher yhdenvertaistaa työnhakua

Työsyrjintään on vastalääkkeitä, ja MediMatcher on yksi niistä. Jokaisen työnhakijan profiili on anonyymi, joten vaakakupissa painaa ainoastaan ammattitaito.

Etnisyys, sukupuoli, ikä, terveydentila, seksuaalinen suuntautuminen. Kaikki ominaisuuksia, joiden perusteella työnhakijoita syrjitään lainvastaisesti.

Jo riittää!

Yksi MediMatcherin tärkeimmistä piirteistä on anonyymi työnhaku. Se tarkoittaa, että jokainen työnhakija esittelee profiilissaan vain olennaisia asioita pätevyydensä kannalta, kuten työkokemusta ja koulutusta. Näin ennakkoluulot sekä kulttuuriimme sisäänrakennetut syrjivät ajatusmallit jäävät unohduksiin, minne kuuluvatkin.

Terveydentila ja etnisyys hankaloittavat työnsaantia eniten

Työ- ja elinkeinoministeriön viimeisin Työsyrjinnän seuranta Suomessa -raportti paljastaa asian todeksi: työelämässä tapahtuu paljon syrjintää. Eniten syrjiviä asenteita kohdistetaan vajaakuntoisuudesta tai vammaisuudesta kärsiviin, etnisiin tai kansallisiin alkuperiin sekä naisiin.

Ihmisiä syrjitään myös nuoren tai vanhan iän takia, sekä siksi, että on perustanut perheen.

Ennakkoluulot ovat syvään istutettuja

Miltei kaikilla ihmisillä on syrjiviä ajatuksia. Onhan niistä sanontojakin: italialaisten mielestä espanjalaiset ovat yksinkertaisia ja koiraihmisten mielestä kissat ovat epäluotettavia. Puhumattakaan arkipäiväisistä rasistisista ajatuksista tai ahtaista sukupuolirooleista.  

Tällaiset ajatusmallit ovat haitallisia, koska paras rekrytointi voi jäädä tekemättä. Työnhaussa osa ihmisistä joutuu syyttä ponnistelemaan enemmän kuin toiset.

Ongelma on korjattavissa

Syrjintää voidaan ehkäistä monin keinoin. Kuten monessa muussakin asiassa, myös tässä on koulutus avain onneen.

Tiedostava työnantaja voi järjestää työnhaun esimerkiksi siten, että hakijan nimet eivät tule näkyviin. Tai sitten hakemukset voivat olla täysin anonyymejä, kuten MediMatcherissa! Tällöin itseään avomielisenäkin pitävä työnantaja säästyy tiedostamattomilta ennakkoluuloiltaan, ja saa kaapattua itselleen sen oikeasti pätevimmän hakijan.

Kirjaudu MediMatcheriin ja aloita työnhaku puhtaalta pöydältä! 

Lähde: Työsyrjinnän seuranta Suomessa, Keski-Petäjä & Pietilä, 2014

Sinua voisivat kiinnostaa myös nämä julkaisut:

Näin löydät mieleisesi työpaikan

Työnhakijat ovat somessa – miksei siis työpaikkailmoitus?

Anonyymi rekrytointi?

• • •

MediMatcher on työpaikkojen hakukone hoitajille ja lääkäreille. Luo tunnus tästä!